Miksi Belgian seuraaminen olisi virhepäätelmä

Belgiaa on varsinkin Suomessa pidetty nuorten jalkapalloilijoiden kehityksen mallimaana. Tosin Belgian odotettua heikompi menestys 2016 EM-kilpailuissa, ja samaan aikaan Islannin ja Walesin yllätykset, ovat ehkä vähän tasoittaneet keskustelun painopistettä. Käytän silti edelleen Belgian tapausta esimerkkinä osoittaakseni, kuinka yksinkertaiset selitysmallit — jotka saattavat aluksi tuntua ilmeisiltä — eivät yleensä toimi. Perustelen, miksi Suomen ei tarvitse seurata Belgiaa (tai mitään muutakaan yksittäistä maata) ja kerron lopuksi miksi sorrumme, asiassa kuin asiassa, liian yksinkertaisiin selityksiin.Continue reading →

Jalkapalloilijan kuormituksen seuranta, osa 2

Tässä kolmiosaisen sarjan toisessa osassa tarkastelen jalkapallovammoja tavoitteena ymmärtää, miten vammoja voidaan ehkäistä tai hallita esimerkiksi kuormituksen seurannalla. Aloitan katsauksen tutkimuskirjallisuuteen lyhyellä kuvauksella siitä missä, mihin, kenelle ja kuinka paljon vammoja syntyy. Sitten käsittelen vammojen ehkäisyä koskevaa todistusaineistoa. Se on tylyä luettavaa niille, jotka markkinoivat erilaisia vammojen ehkäisytoimenpiteitä. Sanon jo tässä vaiheessa, ennen kuin joku tarttuu asiaan, että olen keskittynyt tässä ainoastaan vammojen ennaltaehkäisyyn huipputason jalkapallossa. Vammojen ennaltaehkäisy alemmilla tasoilla, joissa pelaajat ovat huonommassa kunnossa, on toinen keskustelu, joka jää nyt tämän kirjoituksen ulkopuolelle.

Jalkapallovammat – ehkäistä vai purra huulta

Vammat voidaan jakaa akuutteihin ja kroonisiin vammoihin. Akuutit vammat syntyvät yleensä iskuissa tai törmäyksissä ja krooniset vammat ovat rasitusvammoja, jotka syntyvät ajan kanssa. Valitettavasti sanaa rasitusvamma käytetään hyvin erilaisissa yhteyksissä. Esimerkiksi kivun ja rasitusvamman välille vedetään usein yhtäsuuruusmerkki. Sairaudenhoidon näkökulmasta tämä ei ole järkevää, sillä kipu ja sairaus voivat esiintyä itsenäisesti. Jalka voi siis olla hyvinkin kipeä, mutta sieltä ei välttämättä löydy mitään sairaudenhoitoa vaativaa, tai päinvastoin, kudos voi olla välittömän hoidon tarpeessa ilman mitään kipuaistimuksia.

Riippumatta siitä löydetäänkö vammalle selkeä diagnoosi, urheilussa vammasta koituu aina haittaa. Jalkapallossa vamman suurin haitta joukkueelle on se, että loukkaantunut pelaaja ei ole käytettävissä pelaavaan kokoonpanoon. Yksilön kannalta haittoja on tietysti monia: harjoittelutauon vuoksi pelaajan kunto yleensä laskee, pelaaja voi menettää paikkansa avauskokoonpanossa ja yhdessä nämä asiat saattavat laskea pelaajan mielialaa. Vamman toipumisvaihe taas on tasapainoilua vamman uusiutumisriskin ja sen mahdollisuuden kanssa, että jo tervehtyneen pelaajaan paluuta suotta viivytetään.

Missä ja miten vammoja syntyy

Jalkapallovamma syntyy 2–10 kertaa todennäköisemmin pelissä kuin harjoituksissa.2, 3, 4, 7 Naisilla vamman syntyminen harjoituksissa on yleisempää kuin miehillä. Vammojen syntymistiheys harjoituksissa on sama nuorilla ja aikuisilla. Molemmille syntyy 1–5 vammaa 1000 tuntia kohti.2-4 Peleissä vammojen syntymistiheys kasvaa iän myötä. 15-vuotiailla syntyy keskimäärin 15–20 vammaa 1000 h kohti ja aikuisilla 30 vammaa 1000 h kohti.2-4 Pelaaja voi siis realistisesti odottaa 2–3 jalkapallovammaa kautta kohti.

Jalkapallon arvokisoissa pelaajien loukkaantumistiheys on laskenut vuodesta 1994 lähtien.2, 3, 6 Eurooppalaisissa seurajoukkueissa loukkaantumistiheys on sen sijaan pysynyt vakiona vuosien 2001-2012 seurantajakson aikana ja on suunnilleen samaa luokkaa kuin viime MM-kisoissa (kuva 1).3 Vammojen väheneminen MM-kilpailujen yhteydessä voi johtua parantuneesta valmistautumisesta. Loukkaantumistiheyden tasaantuminen MM-kisoissa kohti pitkäaikaista eurooppalaista keskiarvoa, n. 30 vammaa 1000 h kohti, voi merkitä sitä, että nykyisillä säännöillä vammoja ei voida tästä enää merkittävästi vähentää. Positiivinen merkki eurooppalaisten seurojen keskuudessa on jänne ja ligamenttivammojen lievä laskusuuntaus, sillä jänne on pienempänä kudoksena suuremmassa katkeamisvaarassa kuin lihas, joka pystyy suuren kokonsa vuoksi hallitusti absorboimaan suuriakin energiamääriä.

Eräs hauska yksityiskohta löytyi tutkimuksesta, joka vertaili joukkueiden raportoimia ja videolta laskettuja loukaantumisia MM-kisoissa. Tulos oli, että joukkueiden lääkintähenkilökunta raportoi huomattavasti vähemmän loukkaantumisia kuin videolta voisi päätellä. On siis tieteellisesti todistettu, että jalkapalloilijat filmaavat.

Kuva 1. Muutokset pelaajien loukkaantumistiheydessä MM-kisojen 2002-2014 välillä.

Pelaajien loukkantumistiheyden muutokset MM-kisojen 2002 ja 2014 välillä. Vertailun vuoksi kuvassa on myös UEFA Champion's League sarjan joukkueiden keskiarvo vuosilta 2001-2012.
Pelaajien loukkantumistiheyden muutokset MM-kisojen 2002 ja 2014 välillä. Vertailun vuoksi kuvassa on myös UEFA Champions League sarjan joukkueiden keskiarvo vuosilta 2001-2012.

Valtaosa vammoista (60–90%) on akuutteja vammoja ja jalkojen osuus vammoista on suuri (60-90%).4, 7 Yleisimmät vammojen sijaintipaikat ovat nilkka, polvi ja reisi. Ylävartalon ja kasvojen vammat syntyvät todennäköisemmin pelissä kuin harjoituksissa. Yleisin jalkapallovamma on venähdys, revähdys tai ruhje. Karkeasti puolet jalkapallovammoista johtaa alle viikon poissaoloon harjoittelusta, ja noin yksi kymmenestä vammasta on vakava.

Vammoja ei voida koskaan täydellisesti välttää. Yksi syy ehkäisyn tehottomuuteen on luultavasti akuuttien vammojen suuri määrä. Akuutilla vammalla on selvä syntymekanismi: iskussa tai törmäyksessä hallitsemattomasti vapautunut energia vaihtuu kudoksen pysyvään muodonmuutokseen. Esimerkiksi 70 joulen energiamäärä riittää murtamaan ihmisen kallon tai katkaisemaan akillesjänteen.5 Vastaava määrä potentiaalienergiaa syntyy yhden portaan nousussa! Törmäyksien ja iskujen vähentäminen pelissä ehkäisisi todennäköisesti akuutteja vammoja. Tämä voitaisiin tehdä sääntömuutoksilla, jos näin haluttaisiin.

Vammojen ennaltaehkäisy – faktaa vai fiktiota

Vammojen ennaltaehkäisy on tutkimusten mukaan yhtä tehokasta kuin tikanheitto silmät sidottuna. Toistaiseksi laajin ja paras tutkimus, jonka olen nähnyt, selvitti ensin kansainvälisten pääsarjaseurojen käyttämät vammojen riskitekijät, seulontatestit sekä ehkäisymenetelmät ja arvioi sitten niiden tieteellisen pätevyyden.8, 9 Kolme yleisintä vammojen riskitekijää olivat edeltävä vamma, väsymys ja lihasepätasapaino (taulukko 1). Näistä kolmesta vain edeltävä vamma sai tieteellisen hyväksynnän ja loput kaksi eivät läpäisseet tieteellistä seulaa. Luultavasti suurin syypää on niiden epäselvä määrittely. Miten väsymys mitataan? Miten lihasepätasapaino mitataan? On hankalaa päästä yhteisymmärykseen, jos tiedetä, mistä pitäisi päästä yhteisymmärrykseen. Seurojen käyttämistä urheiluvammojen seulontatesteistä yksikään ei läpäissyt tieteellistä arviointia. Ehkäisevistä toimenpiteistä vain eksentrinen takareiden vahvistaminen sai edes heikon suosituksen. Suositus jäi väittämän osalta heikoksi, koska yksikään tutkimus ei ole eristänyt eksentristä harjoittelua, vaan harjoitus sisältää aina myös vähintään konsentrisen osuuden.

Taulukko 1. Seurojen yleisimmin käyttämät menetelmät vammojen ennakointiin. Riskitekijöiden todistusaineiston pätevyyttä on arvioitu asteikolla 1–4, jossa 1 = paras ja 4 = heikoin (lisämerkintä ”++”, ”+” tai ”-” perustuu aineiston vahvuuksiin ja heikkouksiin). Seulontatestien ja suositusten vahvuus on annettu asteikolla: A = vahva suositus, B = keskivahva suositus, C = heikko suositus ja D = todistusaineisto ei ole niin vakuuttava, että voitaisiin antaa suositusta.8
Riskitekijät Todistusaineiston taso
Edeltävä vamma 2++, laadukas seurantatutkimus
Väsymys 4, ammattilaisen mielipide
Lihasepätasapaino Tulokseton / ei-vakuuttava
Seulontatestit Suosituksen vahvuus
Toiminnallinen lihaskartoitus D, ei suositusta koska näyttö ei vaakuta
Kyselylomake: fysiologinen arviointi D, ei suositusta koska näyttö ei vaakuta
Isokineettinen lihastestaus D, ei suositusta koska näyttö ei vaakuta
Ehkäisevät toimenpiteet Suosituksen vahvuus
Eksentrinen takareisiharjoite C, heikko suositus
Muut eksentriset harjoitteet D, ei suositusta koska näyttö ei vaakuta
Nilkan ja polven tasapaino ja proprioseptiikka D, ei suositusta koska näyttö ei vaakuta

Vammoihin valmistautuminen

Vaikka vammoja ei voida täysin estää, niihin voidaan valmistautua. Yksi valmistautumistapa on miettiä etukäteen, mitä tehdään, kun ykköstoppari loukkaantuu. Tässä voi auttaa mm. pelaajan kuormituksen seuranta, sillä sen avulla voidaan mitata ja arvioida vaihtopelaajien valmiutta astua kehiin silloin, kun heitä tarvitaan.

On selvästi näytetty, että avauskokoonpanon pelaajat kuormittuvat ottelukaudella enemmän kuin avauksen ulkopuoliset pelaajat. Ero ei ole merkitsevä kokonaiskilometrimäärissä, mutta on merkitsevä korkean intensiteetin juoksumäärissä (kuva 2). Ero selittyy nimenomaan peliajalla, sillä harjoituksissa vastaavaa eroa avaukseen kuuluvien ja sen ulkopuolisten pelaajien välillä ei ole. Tämän perusteella voidaan pohtia, onko vaihtopelaaja valmis pelin aiheuttamaan kuormitukseen, jos avauskokoonpanoon kuuluva pelaaja loukkaantuu. Jotta vaihtopelaaja saisi saman kuormituksen pitäisi hänen viikossa juoksemansa ylimääräinen matka olla 0,8 km keskinopeita juoksuja, 0,4 km nopeita juoksuja ja 0,2 km sprinttejä (laskennassa kauden pituudeksi oletettu 45 viikkoa).1

Kuva 2. Avauksen ja ei-avauksen pelaajien vertailu koko kauden ajalta

Kuva 1. Kuljettu matka eri nopeusalueilla - vertailu avaukseen kuuluvien ja avauksen ulkopuolisten pelaajien välillä
Jalkapalloilijoiden juoksemat matkat eri nopeuskategorioissa koko kauden aikana. Kategorioita vastaavat nopeudet ovat: keskinopeat = 14,4–19,8 km/h, nopeat = 19,9–25,1 km/h ja sprintit = yli 25,1 km/h.

Lähteet

  1. Anderson, L., P. Orme, R. Di Michele, G. L. Close, J. Milsom, R. Morgans, B. Drust, and J. P. Morton. Quantification of Seasonal Long Physical Load in Soccer Players With Different Starting Status From the English Premier League: Implications for Maintaining Squad Physical Fitness. Int. J. Sports Physiol. Perform. , 2016.
  2. Dvorak, J., A. Junge, W. Derman, and M. Schwellnus. Injuries and illnesses of football players during the 2010 FIFA World Cup. British Journal of Sports Medicine 45:626-630, 2011.
  3. Ekstrand, J., M. Hägglund, K. Kristenson, H. Magnusson, and M. Waldén. Fewer ligament injuries but no preventive effect on muscle injuries and severe injuries: an 11-year follow-up of the UEFA Champions League injury study. British Journal of Sports Medicine 47:732-737, 2013.
  4. Faude, O., R. Rößler, and A. Junge. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for prevention? Sports medicine 43:819-837, 2013.
  5. Gläser, N., B. P. Kneubuehl, S. Zuber, S. Axmann, T. Ketterer, M. J. Thali, and S. A. Bolliger. Biomechanical examination of blunt trauma due to baseball bat blows to the head. J Forensic Biomech 2:1-5, 2011.
  6. Junge, A. and J. Dvorak. Football injuries during the 2014 FIFA World Cup. Br. J. Sports Med. 49:599-602, 2015.
  7. Kelm, J., O. Ludwig, F. Ahlhelm, B. Andre, and S. Hopp. Acute and overuse injuries in soccer – what about the evidence level? Sportverletz. Sportschaden 28:193-198, 2014.
  8. McCall, A., C. Carling, M. Davison, M. Nedelec, F. Le Gall, S. Berthoin, and G. Dupont. Injury risk factors, screening tests and preventative strategies: a systematic review of the evidence that underpins the perceptions and practices of 44 football (soccer) teams from various premier leagues. British Journal of Sports Medicine 49:583-589, 2015.
  9. McCall, A., C. Carling, M. Nedelec, M. Davison, F. Le Gall, S. Berthoin, and G. Dupont. Risk factors, testing and preventative strategies for non-contact injuries in professional football: current perceptions and practices of 44 teams from various premier leagues. British Journal of Sports Medicine , 2014.

Jalkapalloilijan kuormituksen seuranta, osa 1

Kuormituksen seuranta on arkipäivää useimmille ammattipelaajille. Seurannan tarkoituksena on harjoittelun optimointi: riittävän kovaa, jotta suoritus paranee, muttei liikaa, jotta vältetään harjoitus- ja pelitaukoja aiheuttavat rasitusvammat. Jotkin joukkueet ovat jopa ryhtyneet rajoittamaan pelaajien vapaa-ajalla tapahtuvaa liikuntaa, jotta kaikki fyysinen rasitus voidaan mitata. Ihmisen fysiologian näkökulmasta raja liian vähän tai liikaa harjoittelemisen välillä on kuitenkin veteen piirretty viiva.

Tämän kolmiosaisen artikkelisarjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan pelin evoluutiota ja sen merkittäviä mittareita. Tulevissa kahdessa osassa käsitellään kuormituksen seurantaa vammojen ehkäisyssä sekä erilaisia teknologioita pelaajien kuormituksen mittaamiseen.

Continue reading →