Lukusuosituksia valmentajille, osa 1/2

Monella meistä vapaa-aika on viime aikoina lisääntynyt. Asiaan voi reagoida monella tavalla. Yksi näistä on ottaa hyöty irti opiskelemalla. Sanotaanhan, että elinikäinen oppiminen pitää rakkaat aivosolut kunnossa. Netti on tänä päivänä pullollaan jos jonkinlaista oppimateriaalia. Itse suosin edelleen usein perinteistä kirjaa, sillä kirjassa asiat on jäsennelty oppimisen kannalta mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Siksi päätin listata Top 10 lukusuositukseni valmentajille.

Oma valmennushistoriani muodostuu toki vain jalkapallosta, ja siksi jalkapallolla on tässä listassa suuri painoarvo. Tämä ei kuitenkaan ole mikään entisten pelaajien elämäkertojen luettelo, joten muidenkin lajien valmentajat voivat löytää täältä kiinnostavaa luettavaa. Kirjat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä ja olen jakanut listan kahteen osaan. Olen myös pyrkinyt parhaan tietoni mukaan kommentoimaan, onko kirja saatavilla suomeksi vai pelkästään englannin kielellä.

John Whitmore: Coaching for Performance

Tämä kirja on opas valmentamiseen lajista riippumatta. Kirjan pääpaino ei ole lajitekniikoissa, vaan siinä kuinka valmentaja toimii urheilijan — tai kenen tahansa jolla on tavoite — auttajana tavoitteellisella tiellä. Siksi kirja sopii oppaaksi niin urheiluun kuin työelämään. Kirjoittaja kutsuu käyttämäänsä mallia kirjainyhdistelmällä GROW, joka muodostuu sanoista Goals (tavoitteet), Reality (rajoitteet), Options (vaihtoehdot) ja Will (tahto). Kirjoittajan vankka omakohtainen kokemus näkyy ja tuntuu joka sivulla. Kirjaa on erittäin miellyttävä lukea, sillä kirjoittaja perustelee hyvin suosittamansa toimintatavat ja antaa paljon käytännön vinkkejä keskustelujen käymiseen valmennettavan kanssa. Kirjan lukemiseen kannattaa varata aikaa, sillä ainakin minä jouduin tovin sulattelemaan monia ajatuksia. Aivan pienten lasten valmentajille en tätä kirjaa tarjoa, ainakaan ensimmäiseksi opukseksi. Kaikille muille valmentajille suosittelen kirjaa lämpimästi.

Kirja on tietääkseni saatavilla vain englanniksi.

Frances E. Jensen: The Teenage Brain

Kirja kuvaa teini-ikäisen kasvamista. Se ei kuitenkaan tyydy vain tekemään havaintoja teinien kummallisesta ja joskus vaarallisestakin käyttäytymisestä, vaan kirja selittää miksi näin tapahtuu. Ero teinin ja aikuisen käyttäytymisen välillä tulee siitä, että teinin aivot ovat vielä täysin keskeneräiset. Esimerkiksi aivojen etuotsalohko, joka vastaa mm. rationaalisesta päättelystä ja omien tekojen seurausten ennakoinnista, ei ole teinillä vielä lainkaan loppuunsa kehittynyt. Suosittelen tätä kirjaa erityisesti heille, jotka ajattelevat, että esiteini-ikäisestä lapsesta voidaan ennustaa kuinka pitkälle hän urheilussa yltää aikuisena. Ja jos vielä tämän kirjan luettuasi puollat vakaasti ennustamista, ota yhteyttä minuun tämän sivun kautta. Tarjoan pullakahvit.

Kirjan kieli on englanti.

Simon Kuper ja Stefan Szymanski: Soccernomics

Tämä kirja pyrkii selvittämään jalkapalloa lukujen avulla. Lähestymistapa on varsin luonteva, koska toinen kirjan kirjoittajista (Szymanski) on taloustieteen tohtori ja urheilujohtamisen professori Michiganin yliopistossa. Muistan itse kirjan siitä, että se antoi minulla alkusysäyksen soveltaa tieteellistä metodia jalkapalloon. Kirja käsittelee jalkapalloa monelta kantilta. Joskus kohteena on itse peli. Silloin saamme lukea mm. mitkä kolme asiaa ennustavat jalkapallo-ottelun lopputuloksen 25 %:n todennäköisyydellä, tai miten todistetaan, että suurin osa managereista on joukkueelleen hyödyttömiä. Toisaalla taas kirjoittajat pyrkivät ymmärtämään jalkapallon merkitystä yhteiskunnalle. Esimerkiksi silloin kun MM-kisojen ja onnellisuuden suhdetta lasketaan. Jos joku nyt pelästyy, että pitääkö taloustieteen perusopinnot olla suoritettuna, jotta voi lukea tämän niin ei tarvitse. Kirja on helppolukuinen, eikä vaadi erityisiä perustietoja.

Kirja on saatavilla suomeksi.

Richard Feynman: “Laskette varmaankin leikkiä Mr. Feynman”

Richard Feynman oli Nobel-voittaja ja 1900-luvun merkittävämpiä fyysikoita. Mutta en suosittele kirjaa sen vuoksi. Suosittelen kirjaa, koska Feynman oli paitsi vertaansa vailla oleva tiedemies myös loistava opettaja ja raivostuttava kujeilija. Feynman ei juuri piitannut ympäröivästä ajattelusta ja halveksi auktoriteetteja ja tekopyhyyttä. Feynmanin ajattelu ei ollut peräisin muodollisesta koulutuksesta vaan isältään, joka opetti hänet tarkkailemaan luonnossa, mitä lintu tekee, kun ikätoverit samaan aikaan pänttäsivät kirjoista lintujen nimiä. Tämän seurauksena tai siitä huolimatta Feynman kehitti poikkeuksellisen kyvyn esittää kysymyksiä. Tätä ajatteluaan Feynman esittelee alla olevalla videolla, “miksi muori meni sairaalaan?” Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat kyseenalaistaa vallitsevaa ajattelua ja säilyttää lapsuuden innokkuuden uusia ja tuntemattomia asioita kohtaan. Kirja ei vaadi tietoja fysiikasta, mutta jonkinlainen kiinnostus tieteellistä ajattelua kohtaan auttaa nauttimaan kirjan lukemisesta enemmän.

Kirja on saatavilla suomeksi.

Horst Wein: Developing Youth Football Player

Tämä kirja on klassikko, josta varmasti jokainen lasten jalkapallovalmentaja on kuullut puhuttavan. Kaikista vaihtoehdoista tämä kirja käsittelee selkeimmin juuri jalkapallon valmentamista. Itse asiassa kirja ei käsittele mitään muuta. Kirjan kohderyhmänä ovat 7-14-vuotiaiden lasten valmentajat. Kirja ei perustele monimutkaisesti tai pitkillä lähdeluetteloilla, miksi lapsia kannattaa valmentaa juuri esitetyllä tavalla. Perusteet on kuitenkin kerrottu, ja niihin on helppo yhtyä, koska ne ovat niin yksinkertaiset. Kirja esittää erittäin konkreettisella tavalla esimerkkien kautta eri ikäkausille soveliaimmat harjoitteet. Esimerkkien vuoksi kirja sopii myös harjoitepankin kulmakiveksi; kirjan pariin on mukava palata aina uudelleen ja uudelleen. Kirja sisältää runsaasti kuvia, mikä saattaa helpottaa esimerkkiharjoitusten ymmärtämistä.

Kirja on tietääkseni saatavilla vain englanniksi.

Tämä oli tällä kertaa tässä. Ensi viikolla julkaisen listan osan 2/2. Hyviä lukuhetkiä.

Jussi Peltonen
My name is Jussi Peltonen.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.